Info

Pienoiskavion takana on kaksi aktiivista pienoismalliharrastajaa Suomesta. Meillä molemmilla on blogi tästä harrastuksesta (ja ehkä vähän muustakin) joista voit käydä tutustumassa meihin tarkemmin halutessasi.


Kave
Kave on lukiota käyvä ja siksikin kiireinen pääkaupunkiseutulainen nuori. Kave harrastaa pienoismallihevosia, mutta kokoelma käsittää muitakin eläinmalleja. Kave rakastaa koiria, lehmiä ja lohikäärmeitä. Kokoelmassa on vähän kaikkea, merkkejä paposta breyeriin ja lajeja hevosista norsuihin. Kun ei tee mallailuun liittyviä asioita kuvaa kaikenlaista, kirjoittaa fantasiaa, opiskelee, lukee kaiken näköistä, pitää netflixiä ja viaplayta parhaimpina ystävinään, tekee kaikkea koirinensa (esim. treenaa BH-kokeisiin ja näyttelyihin), nukkuu aivan liian vähän ja kuuntelee hard rockia lähes tauotta.  Kave kirjoittaa monipuolisesti pienoismallihevosistaan sekä muusta aihetta sivuavasta ja vähemmän sivuavasta blogissaan Silmin maalatuin. Olen myöskin esitellyt itseäni enemmän tekstissä "Kavesta hiukka enemmän".

Rakastan nautoja ihan liikaa... © Kave, Silmin maalatuin models

Afuze
Nimimerkki Afuze, vuodelta 1995, löysi pienoishevoset ennen vuotta 2009, tuntuu että kenties jo paljon aiemmin. Leluhevosistahan koko sotku alkoi. Olen siitä lähtien halunnut olla kuvanveistäjä, ja elinikäisenä piirtäjäihmisenä yksi toiveistani on ollut siirtää joitakin hevosia paperilta kolmiulotteiseen muotoon. En pysty kuvailemaan miten tärkeitä muutamat kotimaiset mallarikollegat meikäläiselle ovat, ilman heitä elämässäni ei olisi pienoismalliharrastusta ollenkaan. Käytännön syistä pääblogini The Tuherrus on pääasiallisesti pienoismalliblogi, mutta sen keskiössä on myös kuvataide - asia joka on ollut pala elämääni aina.

Schleichin musta TWH -ruuna ja siitä kustomoitu suomenhevosruuna Koppis.

Omassa hevosmallielämässäni olennaisia asioita ovat kustomointi, laadukkaiden original finish -mallien hankkiminen ja varusteiden tekeminen, ynnä valokuvaus ja mahdollisimman korkean laadun ja perfektionismin perässä juokseminen. Kehitän tunnesiteen hevosiini ja nykyisin myös nukkeihini.

Hevosten ohella harrastan jossakin määrin myös nukkekoteja, tai ainakin haluaisin harrastaa (talottomana)... Teen itse eläinnukkeja (traditional ja classic), jotka korvaavat ihmis -ratsastajanuket pienoismallihevosharrastuksessani. Jonkin verran on tullut muovailtua kissoja, mutta vielä hevosiakin pahemmin ovat käsiini räjähtäneet rotat - niitä olen tehnyt todennäköisesti yli 250 kipaletta. Ja kaikki tämä on siis sen ansiota, kun kakarana eksyin vahingossa suomalaisen pienoishevoskerhon sivuille.


Hevosmallailun ulkopuolella olen paatunut kissaihminen. Nukun kissojen kanssa, katson maailmaa niiden silmin, ymmärrän kissahuumoria ja muutenkin ne ovat jokin keskipiste arjessani. Ne ovat melkoisia temppumaakareita, jahka ihminen vain pääsee kissojen logiikkaan sisälle.
Olen myös kovan luokan rottaihminen, mutta toistaiseksi rotaton.

Musiikkimakuni suhteen olen nirso, kuuntelen lähinnä rockia sukulaisineen.

Kulutan suuren osan ajastani tietokoneella ollen; silloinkin kirjoittaen, julkaisten kuvia, blogaten, kuunnellen musiikkia ja asioita tutkien... Kirjoitan sekä tietotekstiä (vahvuuteni) että tarinoita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asiallinen palaute, ideat ja ehdotukset ovat suuresti tervetulleita!

Kustomointi: Pigmenteistä

Minulla ei ole ihan kauheasti vielä kokemusta pigmenttien käytöstä (tai kustomoinnista muutenkaan), mutta kirjoittelen nyt tätä tekstiä silt...