Kustomointi: muovaaminen

Tältä sivulta voi saada apua kustomin (tai OSCin jos sellaista on tekemässä) uudelleenmuotoiluun. Se ei ole ihan simppeli asia, ainakaan alkuun, miten hevosta muotoilee.

Kirjoittanut: Afuze. Huom. en ole muovailussa ammattilainen, mutta kokeilen yleensä useampaa tekotapaa, ja jaan niistä parhaat.  

Pienoiskavioon saattaa (toivon mukaan) tulla ajan myötä pieniä tutorialeja muovailusta, koska kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Yritän havainnollistaa joitakin asioita pelkistetyillä pikselikuvilla. 


Turpa
Hevosen turpa ei oikeasti ole pyöreä; mutta sen voi yksinkertaistaa sellaiseksi. Näin sieraimet, suu ja turvan yksityiskohdat voivat olla helpompia tehdä.

Sieraimet voi tehdä esimerkiksi grillitikunpätkällä, jota pyöritellään varresta päin. Kärki on paikallaan. (En osaa selittää tätä.) Sieraimen voi muotoilla myös niin, että tekee massasta pitkähkön pisaran, jonka siloittelee paikoilleen (paksu osa edessä). Paksumpaan päähän sitten muotoilee työkalulla kuopan, jonka viimeistelee sieraimeksi.

Hevosen ylähuulen kärki on kaksiosainen ja hieman ulkoneva, se on se ruumiinosa jolla hevonen esimerkiksi tutkii esineitä joita sen naaman eteen tuo. Itse muotoilen tämän kärjen niin, että teen pienestä massapalasta soikulan, jonka laitan paikalleen suunnilleen vaakatasoon ja siloitan saumattomaksi. Jaan soikulan keskeltä kahtia, varovasti, ja häivytän kaikki kulmat. Ottaen huomioon hevonhuulien olemuksen, voi niiden muotoilulla leikitellä, eikä epäsymmetria ole huono asia.


Korvat
Yksi tapa tehdä korvat on litistää pieni soikeahko massapala, jonka leikkaa suunnilleen kolmion muotoiseksi (tai holvikaareksi). Sitten se taitetaan tyvipäästä kaksinkerroin ja kiinnitetään oikeaan kohtaan.

Itse teen korvat niin, että laitan ensiksi pienen pyöreän massapallon korvantyveen kiinni. Litistelen sitten massapalaa sormineni niin, että se alkaa pikkuhiljaa muistuttamaan mm. kartiota. Muutan korvan asentoa (jos haluan sen esimerkiksi sojottamaan sivulle tai luimuun) painelemalla tyvestä, sekä litistellen, vähän kerrassaan. Kun korva on mielestäni sopivan pitkä ja järkevän muotoinen, raapustelen askarteluveitsellä sen sisäpinnalle korvakarvat (jolloin on vain hyvä ettei sisäpinta ole ontto). Korvakarvat teen raapimalla korvan sisäreunoja sisäänpäin.


Silmät
Peitän alkuperäiset silmät kevyesti massalla, ja piirrän teräväkärkisellä työkalulla silmän ääriviivat. Muotoilen varovasti kolmiulotteiseksi, eli pyrin siihen, että varsinainen silmäosa olisi kaareva. Sivellin on tässä kätevä, se on täsmällisempi kostutus- ja viimeistelyväline kuin sormi.

Vasen silmä sivusta.

Hevosen silmät eivät ole pyöreät eivätkä "soikeat" (Schleich...), vaan ennemmin kaarevan kolmiomaiset (levossa). Realistisen ilmeen luomiseen kuuluu myös silmänympärysten ja ryppyjen muotoilu. Mielestäni hevosen perusilme on yleensä 'surullinen', juurikin silmien muodon ansiosta.

Jalat ja kaviot
Olettaen, että teen kokonaisen jalan alaosan rautalangan päälle vaikka etupolvesta alaspäin. Päällystän rautalangan kokonaan tasaisella massapötkyllä, joka ei saa olla liian paksu. Kavion kärjen tulee olla oikean mallinen, melko liereä; teen kavionpohjasta tasaisen leikkaamalla massapötkystä päädyn viistosti pois. Muotoilen vuohisen irrottamalla sen kohdalta massaa ja siloittamalla (kaventamalla) kostutetuilla sormilla. Teen yksityiskohdat teräväkärkisellä muotoilupuikolla, viimeistelen siveltimellä.

Harja
Harjan voi tehdä esimerkiksi "tippukivistä", eli pitkistä, teräväkärkisistä massapötkyistä, jotka litistetään paikalleen. Leveä pää sulautetaan harjamartoon (kaulalle kohtaan josta harja kasvaa) ja koko pötky painellaan littanaksi.

Toinen tapa on ottaa halutun kokoinen massapala, litistää se ja painella hevosen kaulalle. Muistakaa harjamarto! Uritus ja muut toimenpiteet ovat samoja kuin tippukiviharjan kanssa.

Harjaa tehdessä pitää muistaa urittaa ja sivellä aina oikeaan suuntaan, eli yleensä marrosta latvoihin päin. Näin siis suoran harjan kanssa, laineista minulla ei ole kokemusta...

Sekä harjan että hännän muotoilusta on enemmän tietoa rehairille omistetulla sivulla. 


Häntä 
Jos teen hännän alusta asti itse, tulee sillä olla jonkinlainen tukiranka vähintäänkin tyvessä. Se on yleensä rautalankaa, mutta kerran käytin paksua palloketjua! Päällystän tämän rangan nyt massapötköllä, jonka annan kuivua sopivaan asentoon. Seuraavaksi se saa päällensä massapötkyjä, jotka sulautan toisiinsa, uritan ja sivelen samalla lailla kuin harjankin kohdalla on laita. Annan hännän osien kuivua rauhassa, ja lisään massaa päälle muutamalla kerralla peräkkäin.

(Huom. jostain syystä tuo palloketjuranka toimi paljon paremmin ja on ollut kestävämpi kuin pelkkä rautalanka. Sen päälle oli helpompi muovatakin eikä häntä meinannut hajota kun siihen lisäili massaa. Toki tässäkin tapauksessa päällystin palloketjun kauttaaltaan massalla ja annoin kuivua ennen runsaampaa muotoilua.)

Häntää tehdessä täytyy muistaa, että jouhet kasvavat hännän yläpinnalta, jolloin ruodon karvaton alapinta voi toisinaan tulla nähdyksi erikseen. 

Kustomointi: aloittaminen

Johan päästiin muuten asiaan! Kiehtooko lukijaa ajatus siitä, että kyllä, hän voi oikeasti tehdä hevosen itse? Alkaako päässä vilisemään ideoita asennoista ja kivoista väreistä?

Kirjoittanut: Afuze. Kirjoittaja on kustomoinut ainakin vuodesta 2010 lähtien ja on myös oppinut kauniisti sanottuna kantapään kautta hyvin paljon. Tekstin kuvat ja kustomit ovat omiani.  

Tuleeko sen jälkeen olo, että hui, en minä ikinä opi tekemään yhtä hienoja heppoja kuin nuo...? Pienuuden tunne on aika odotettavaa jos on nähnyt kokeneiden mallarien tekemiä resineitä ja kustomeita. Mutta jostakinhan hekin ovat sen osaamisensa saaneet - jokainen on ollut joskus aloittelija. Osaaminen on mahdotonta, jos ei ota ja opettele, tee sitä ensimmäistä kustomia ennen kuin tietää, mistä tässä on kyse.

Kustomeitani vuoden 2010 tienoilta. Myös kuva on yhtä vanha, ja sen huomaa... En käsitä miten pystyin ostamaan uhreja niin usein, nykyisin ei moinen enää mahdollista ole!

Tällä sivulla yritän madaltaa kynnystä kustomoinnin aloittamiseen. Liian usein kuulen nimittäin perusteluksi sen, "että minä kuitenkin vaan pilaan sen jos aloitan". Ihmiset, pilaaminen, jos sitä sellaiseksi edes voi kutsua (minun aloittamistani voi kutsua), rajoittuu yleensä korkeintaan pariin ensimmäiseen kustomiin tai repainttiin, kun harrastukseen vasta tutustutaan. Sen jälkeen on valmiimpi etsimään lisää tietoa ja oppimaan enemmän, koska alkeet on saatu.

(Ja sen "pilatun" kustomin voi kokemuksen kerryttyä kustomoida uudelleen, jos uskaltaa ja raaskii. Niin minä tein.)

Ensimmäiseksi uhriksi voi vaikkapa ostaa Schleichin tai jonkin köykäsen, vanhan lelun, jonka sotkeminen ei ottaisi niin koville. Kaikenkokoiset Schleichit ovat täysin käypiä uhriehdokkaita, riippumatta niiden koosta ja "hienoudesta".

Mitä ainetta muovaamiseen käytetään?
Uudelleenmuotoilu (resculpting) tehdään massalla. Aloittelijalle en itse suosittele vielä esimerkiksi jalka-asentojen muokkaamista, mutta se ei estä massan käyttöä. Sopivia askartelumassoja ovat DAS, Jovi, Kapel ja Krea, muutama muukin merkki löytyy... Näitä saa vähän kaikista päivittäistavarakaupoista (Prisma, Citymarket...) eivätkä ne ole todellakaan kalliita (etenkään jos massaa käyttää säästeliäästi ja muotoiltavat uhrit ovat pienemmistä mittakaavoista). Sitten kun kokemusta on jo jonkin verran, voi alkaa harkita epoksimassojen hankintaa. Epoksit (mm. Apoxie sculpt) ovat todella kovaksi kuivuvia kakskomponenttimassoja, jotka sekoitetaan kemiallisen reaktion aikaansaamiseksi (kemiallinen reaktio aiheuttaa kovettumisen).

Milläs sitten väritän heppani?
Maalit kannattaa ostaa uutena, eikä antaa halpuuden houkuttaa. Kokemuksesta voin sanoa, että halvat maalit kaduttavat myöhemmin enemmän kuin se, että maalipinta on omasta mielestä ruma. Hyviä värejä saa taidetarvikeliikkeistä ja mm. Suomalaisesta kirjakaupasta, ja aloittelijalle sopivin maalityyppi ovat yleensä akryylimaalit. Jos olet jo ennestään taiteilija tai omaat muuten maalikokemusta ja -tuntemusta, testaile vapaasti niitä mitä haluat.

Galeria -akryylejä saa Suomalaisesta kirjakaupasta, Louvrejakin varmaan. Craftit ostin ruokakaupasta, enkä uskonut niiden olevan niinkään hyviä kuin mitä tulokseksi sain. Akryyligesso lienee Suomalaisesta. Kaikista näistä parhaimman laatuisia ovat nuo Galeriat, ja sen kyllä huomaa hinnassa. 

-----

Hyvä vaihtoehto on myös ostaa Lahjakkaasta settejä, joissa on väritön hevonen juuri sitä varten, että ostaja voi sen itse maalata. Mm. Breyerin Stablemateja saa tuollaisissa seteissä. Niihin voi hyvin käyttää mukana tulleiden sijasta itse ostettuja maaleja ja niitä voi myös kustomoida, mikään ei sitä kiellä! Tosin stablematet ovat oikeasti niin pieniä, että aloittelijan voi juuri siksi olla hankalaa saada sellaista hyvin muotoiltua...Siksi suosittelisin aloittamaan etenkin massailun Schleicheistä.

KUVA

Aloittelija, ethän haukkaa liian suurta palaa kerralla. Minä tein niin ja tiedän nyt miten typerää sellainen on. Hiljaa hyvä tulee ja laatu kasvaa sitä mukaa, kun oppii. Minimaalisesti muokattu kustomi ole missään nimessä runsaasti uudelleenmuotoiltua huonompi!

Hevosesta ei ole pakko poistaa mitään ennen uudelleenmuotoilua. Materiaalin lisääminen jo olemassaolevan päälle on ihan yhtä lystiä kuin vaikka kaulan kaventaminen... 

Usein kustomointiin ryhtyminen nostaa tekijän itsetuntoa. Eikä ensikustomista ole pitkä matka siihen, että se alkaa seuraavien ilmaannuttua vaikuttaa kustomoijansa silmissä hyvin alkeelliselta.

Materiaaleista ja välineistä saa lisätietoa täältä, muotoilusta täältä ja maalaamisesta täältä. 


Aloittamisen jälkeen tuleva kehitysprosessi on loputon, siinä ei voi tulla valmiiksi. Tai no, ammattilaisten töitä katsoessa voi tulla olo, että ei tuon valmiimmaksi voi mitään hevosta enää saada, mutta kysypä heiltä itseltään...

...he varmaan kertovat listan verran virheitä, joita eivät näe muut kuin he itse, koska he ovat nähneet läheltä hevosen jokaisen valmistusvaiheen!

Mutta, heräsikö mielenkiinto? Viliseekö päässä laumallinen hevosia, jotka haluaisit tehdä? Vilkuiletko ympärillesi suunnitellen itsellesi työpistettä? Malta vielä hetkonen... Osta se ensimmäinen uhri, jos sopivaa ei vielä löydy, ja kipaise samalla reissulla taidetarvikeliikkeeseenkin. Suosittelen myös käymään läpi Pienoiskavion kustomointisivut, koska ne on kirjoitettu juurikin auttamaan tämän elämäntavan juurruttamisessa arkeesi.

Schleichin TWH -ruuna ja siitä kustomoitu suomenhevonen (jonka kylkimassojen rajat tulin myöhemmin korjanneeksi muotoilupastalla). © Afuze.

Tervetuloa oppimaan, millaista on olla taiteilija!  

Harrastaminen: hevosen tiedot

Minun käsitykseni mukaan hevosmallille voi tehdä ainakin kahdenlaisia tietoja: tekniset tai 'fiktiiviset' eli modelliversumilliset tiedot.

Kirjoittanut: Afuze. 

Kaksi Breyer Traditionalia, vas. Babyflo ja oik. Sam. Minun pienoismaailmassani siis Windrage ja Overkill. Kuva © Afuze.

Molemmille tietotyypeille on yhteistä se, että esimerkiksi näyttelyyn ilmoittauduttaessa hevosesta tulee ilmoittaa nimi, ikä, sukupuoli, väri, rotu, valmistaja ja mahdollinen kustomoija/maalaaja sekä muokkausajankohta.


Tekniset tiedot
Teknisillä tiedoilla tarkoitan esimerkiksi valmistajan, mallin ja sarjanumeroiden sekä vuosilukujen ylöskirjaamista.

Jotkut mallarit eivät halua listata muita kuin teknisiä tietoja, eivätkä välttämättä edes nimeä malleja, jos niille ei sellaista ole valmistajalla määritelty. Tämä on ihan sallittua.


Fiktiiviset/luovat tiedot (modelliversumilliset tiedot)
Tälle ei liene mitään kunnon termiä edes olemassa, mutta fiktiivisillä tiedoilla tarkoitan "epävirallisia" ja harrastajan itse keksimiä tietoja. Näitä ovat esimerkiksi nimet (jos mallilla itsellään ei ole nimeä tai omistaja on sen vaihtanut), säkäkorkeudet, koulutustasot ja luonteet. Myös tallien ja omistajien, hoitajien ja ratsastajien/kuskien määrittäminen kuuluu tähän.

Kuten olemme tuoneet ilmi, Pienoiskavio ei tosiaan listaa talleja, olemme melko teknisiä mallareita. Se ei tarkoita sitä ettei mielikuvitusta käytettäisi. Toisin sanoen, voimme vallan hyvin nimetä hevosiamme ja kehittää niille persoonallisuudet sekä rakentaa niiden ympärille epätodellista maailmaa - modelliversumia. Modelliversumilliset tiedot ovat yksi luovuuden osa-alue hevosmallailussa, koska sekin vaatii realistisuutta ja ymmärrystä. Minkä tahansa rotuinen ei esimerkiksi voi olla ravuri. On myös olemassa rotukohtaisia sääntöjä nimiä koskien, kuten se että suomenhevosen nimi saa olla joko ruotsia tai suomea, muttei mitään muuta.

Tällainen luovien tietojen, luonteiden ja tarinoiden kehittäminen voi kuulostaa leikkimiseltä, ja onkin sille sukua. Kyse ei silti tietenkään ole samasta asiasta. Itse olen taiteellinen ihminen, kirjoitan ja piirrän, teen tarinoita ja hahmoja. Miksen siis ulottaisi tätä identiteettien ja tarinoiden askartelua myös pienoismalleihin? Mallailu on nimittäin vain yksi tapa tehdä tarinoita, muiden joukossa.

Henkilökohtaisesti ajattelen, että ihminen, joka jaksaa kehittää tietoja ja maailmoja pienoismalliensa ympärille, eikä yksinomaan vain laajenna kokoelmaansa, ei ole lapsellinen vaan luova.

Viimeistään nähtyäni unta, jossa esiintyneen hevosen aioin hankkia pienoismallin muodossa, varmistuin itse siitä että nimeän myös kaikki breyeriläiseni uusiksi. En halua ajatella, että jollakin nukeistani olisi lapasessa eläin, jolla on kaksoisolento - nimeäkin myöten - todellisuudessa...

Symptoms Of Us "Symppy", Breyerin trad. hackney (Heartland High Tech).

Sukutaulut
Osa pienoismallareista harrastaa myös sukutauluja. Täten yksittäiselle mallille kirjataan ylös vanhemmat ja muut edeltävät sukulaiset. Nimien ohella ilmoitetaan värit ja rodut. Värien kanssa saa olla tarkkana, koska niiden tulee olla realistisia; esimerkiksi kimon vanhemmat eivät voi olla ruunikko ja rautias, jos ainakin toinen niistä ei myös ole kimo (eikä edes ole olemassa "kimoa" ja "vaalenevaa kimoa" - kaikki kimot vaalenevat!).

Sukulaiset voi keksiä itse, tai ne voivat olla pienoismalleja ja/tai oikeita hevosia. Jos haluaa käyttää mallinsa sukulaisina toisten malleja tai oikeita hevosia, tulee ainakin pienoismallien kohdalla kysyä omistajalta lupa sisällyttää nimi sukutauluun. Pienoismallille laitetaan merkintä M (model horse) ja oikealle hevoselle R (real horse).

Sukutaulut ja geeneillä leikkiminen ovat ihan hyvä tapa lisätä harrastukseen moniulotteisuutta ja realismia. Riippuu ihan ihmisestä, mitä toimintatapaa haluaa itse käyttää, esim. ovatko kaikki sukulaiset pienoismalleja vai eivät, pitääkö sukulaisten olla samaa skaalaa kuin mallisi, ja sitä rataa.

Itse lukisin sukuiluun myös jälkeläisten ilmoittamisen.


Hevosen ikä, elämä ja kuolema
Pienoismallihevoselle tulee ilmoittaa ikä - tai syntymävuosi! Jos hevosesi on syntynyt vaikka 2005, on se vuonna 2017 12 vuotta vanha. Syntymävuodellisen pienoismallin kannattaa kuolla sitten kun ikävuosia on kertynyt riittämiin. Kuolleelle hevoselle kehitetään uusi identiteetti.

Jos tämä kauhistuttaa tai tuntuu muuten vain absurdilta, voit myös määrittää, että mallisi on pysyvästi tietyn ikäinen (non-aging), jolloin sen ei tarvitse kuolla tulevaisuudessa.

Ikähommien kanssa kannattaa vähän soveltaa. Hevosen syntymäajankohtana voidaan pitää valmistumispäivämäärää, mutta aikuisen mallin kanssa se ei ehkä kuulosta kovin järkevältä, joten esimerkiksi kuukausi sitten valmistuneelle voi lisätä muutaman elinvuoden tuomaan realismia.

(Minä itse henkilökohtaisesti en noudata juuri tätä kaavaa. Heppani ovat non-agingeja ja määritän niille iät sen perusteella, minkä ikäisiltä ne mielestäni näyttävät. Tätä varmaan käyttävän monet muutkin...)

Durio, Safari Blue Ribbonin hannoveriruuna. Classic -skaalaa.

--------------------------------

TIETOKAAVAKKEET

Olen tehnyt liudan tietokaavakkeita, "chartteja", joihin pitäisi (toivottavasti) pystyä listaamaan kaikki tarvittavat tiedot yksittäisestä pienoismallihevosesta.

Kaavakkeita saa käyttää mielensä mukaan, jos ei jaksa itse sellaisia keksiä. Kaavakkeen voi vaikka kopioida koneelle tekstitiedostoon, minkä jälkeen se täytetään ja siirretään sen jälkeen nettiin.

Firster, vanhimmista vanhin repainttini ja samalla uusintarepainttini. © Afuze.

----------

Tekniset tiedot:

Kuvikossa käyttämäni tietokaavakkeet:

Tehdaskuntoisille:

Nimi:
Valmistaja/malli:
Koko/mittakaava:
Sukupuoli:
Rotu:
Väri:
Muuta:

Kustomeille:

Nimi:
Valmistaja/malli:
Nykyään:
Kustomoija, ajankohta: 
Koko/mittakaava:
Sukupuoli:
Rotu:
Väri:
Muuta:

-----

Modelliversumilliset tiedot: 

Afuzen nuket ovat elukoita. Kangaspäällysteiset pohkeet ja kyynärvarret ovat jo mennyttä tyyliä, uudemmilla nukeillani nekin on tehty massasta.

Käytän itse allaolevaa kaavaketta, kun kirjaan Schleichieni ja Schleich -kustomieni tietoja koneelleni. Tiedot kirjoitetaan täten tiivistettynä yhteen pötköön. Teknisempiä tietoja, kuten mikä hevonen oli ennen kustomointia, listataan Muuta -osioon. Sen jälkeen kirjaan tarvittaessa luonteet, tallipaikat ja ties mitkä muut mitkä tulee kyseiselle hevoselle ilmoittaa.

KUTSUMANIMI
Virallinen nimi - Ikä, sukupuoli, rotu, väri, omistaja. Muuta.


Tätä käytän erityisesti traditionaleilleni, kun kirjaan niiden tietoja koneelle:

NIMI
REKISTERINIMI:
MUUT NIMET:
TEKNISET TIEDOT:

IKÄ:
LAJI JA ROTU:
SUKUPUOLI:
RAKENNE:
VÄRI:
SUKUTAULU:
OMISTAJA:
HOITAJA:
ASUU:
VARUSTEET:

HISTORIA:
KOULUTUS:
RATSASTETTAVUUS JA KÄSITELTÄVYYS:

LUONNE:

-----

PLUSSANA: Muut modelliversumilliset tiedot, esim. tallit ja henkilökunta:

KUVA!


Kaavake tallin tiedoille. Jos teknisiä tietoja haluaa lisätä, niiden paikka voi olla Muuta -osiossa.

TALLIN NIMI:
SIJAINTI:
PITÄJÄ, HENKILÖKUNTA:
HEVOSET:
MUUT ELÄIMET:

TOIMINTA:

HISTORIA:

MUUTA:


Nukeille, ihmisfiguureille; mitä nyt kukakin haluaa käyttää ratsastajan ja esittäjän asemessa (omat nukkeni ovat erilaisia elukoita, joten lajirotuosio on tarpeen):

 NIMI
KOKO NIMI:
MUUT NIMET:
TEKNINEN HISTORIA:

IKÄ:
LAJI JA ROTU:
SUKUPUOLI:
RAKENNE:
VÄRI:
PERHE JA SUKU:
ASUU:
VARUSTEET:
KOULUTUS JA TYÖ:
HARRASTUKSET:
HEVOSET:
MUUT ELÄIMET:

HISTORIA:
LUONNE:
MUUTA:

----------

Kuten näkyy, kaavakkeita on joka lähtöön... Ja vaikka mainitsinkin, että tekniset ja modelliversumilliset tiedot kulkevat erillään, sisältävät luovatkin tiedot oikeastaan aina tekniset tiedot. Minusta kumpikaan ei yksistään toimi; esimerkiksi kustomista täytyy aina ilmoittaa kustomoija ja alkuperäismalli sekä koko, ei pelkästään hevosen rotua ja väriä.

Lil' Ricky Rocker -appaloosa Breyer Traditional -sarjasta. Hankittu unen motivoimana ja sai lempinimen "Dreamy". Kuvannut (ja riimun tehnyt) Afuze.

Kumpi sitten on parempi: pitkät vai lyhyet tiedot? Se riippunee kirjoittajasta ja hevosista. Tarkoitan pitkillä tiedoilla niitä, joissa listataan erikseen muunmuassa juurikin valmistaja, malli, onko kustomoitu vai ei, kustomointiajankohta, jne... Niiden listaaminen yksittäin voi lopulta olla tylsää ja turruttavaa, ainakin jos aikoo listata valtavan lauman hevosia eikä kaikista keksi yhtä paljoa sanottavaa.

Lyhyet tiedot helpottavat luettavuutta ja kirjoittamista. Toisaalta niistä voi myös epähuomiossa jäädä asioita uupumaan.

Nettiin kannattaa kirjata aina vähintäänkin tekniset tiedot, joiden oheen kirjoittaa hiukan hevosen luonteesta ja muita yksilöpiirteitä, mikäli jälkimmäisiä välttämättä haluaa mainita. Itse tuppaan rajoittamaan modelliversumillisia tietoja, kun kirjaan nettiin, mutta koneellani hevosten luonteet, historiikit ja yleisesti elämät vievät enemmän tilaa kuin mitkään kuivat perustiedot.


Tietojen kuvittaminen
Omasta mielestäni yksi kiinnostavimmista osuuksista tietojen teossa on niiden kuvittaminen. Kuvien kannattaa tukea tekstiä, ja, mikä tärkeintä, näyttää lukijalle millaisesta hevosesta hän oikeasti lukee. Kuvitettuja tietoja on myös mukavampi lukea, kun kaikkea ei ole jätetty mielikuvituksen varaan.

Teknisten tietojen kuvittamiseen tarvitaan pelkkiä studiokuvia. Luovien tietojen kohdalla asia menee mutkikkaammaksi, ja samalla jännemmäksi -  minkälaisia varusteita tällä yleensä käytetään? Onko se vaikea talutettava? Miten saan rakennekuvan hevosesta, joka on liikkeessä? Näihin kuviin voi sisältää varusteita ja rekvisiittaa sekä nukkeja. Silti, kerta modelliversumillisiin tietoihin kuuluvat myös tekniset tiedot, tulee myös luovien kuvien ohella nähdä niitä 'tylsiä studiokuvia'.

Cerilla, pasotamma. Stablemate.

Mihin tiedot voi kirjoittaa?
Vaihtoehtoja on muutama: paperille (vihko, kansio), digitaalisesti tietokoneelle, tai nettiin.

Paperitiedoilla on monta muotoa. Fyysinen vihko voidaan korvata myös vaikka kansiolla, johon on tulostettu tietokoneella kirjoitettuja tietokaavakkeita. Tiedot kirjoitetaan täten käsin paperille. Haittapuolena on se, että kirjoitustila saattaa loppua kesken ja kirjoitusvälineet voivat olla anteeksiantamattomia (kirjoita mustekynällä vain ne tiedot, jotka eivät varmasti koskaan muutu). Myöskään kuvia ei ole niin helppo laitella, kerta siihen tarvitaan tulostin.

Tietokoneelle kirjoittaminen on käytännössä parempi tapa pitää kirjaa omista malleista. Samalla tiedot saa halutessaan kopioitua sieltä nettiinkin. Digitaalisia tietoja on helppo muokata, kirjoitustila ei lopu kesken ja virheet voi korjata. Kuviakin voi yleensä lisätä, joskin ainakin itselläni kuvat tuppaavat kuormittamaan tiedostoja paljon. (Itselläni on perinne, että pidän tallessa yhden koskemattoman version tietokaavakkeesta. Kopioin sen vaikka moneen kertaan sitten, kun täytyy kirjata tietoja uusille hevosille.)

Nettiin kirjoittaessa hyvä vaihtoehto on blogi - jonne voi tehdä esimerkiksi erillisen sivun lyhennetyille tiedoille tai niin, että julkaisee jokaiselle hevoselle oman blogitekstinsä. Blogien ohella hyvä vaihtoehto ovat nettisivut.   

Varusteet: tekeminen

Jos ihminen ei syystä tai toisesta halua tai pysty hankkimaan hevosilleen varusteita ostamalla, on toinen vaihtoehto tehdä ne itse.

Kirjoittanut: Afuze.

Tackin tehnyt Afuze.

Materiaalit:
- nahkaa, nahkanauhaa (riittävän ohutta tai ohennettavaa)
- kankaita
- naruja ja lankoja
- rautalankaa ja/tai ostettuja metalliosia
- nahalle ja/tai kankaalle sopivaa liimaa

Välineet:
- sakset
- askarteluveitsi (skalpelli/kirurginveitsi)
- pihtejä (kärki- pyörö- ja katkaisupihtejä)
- metallikärkinen lyijytäytekynä (0.5 tai 0.7)
- mustekynä merkitsemiseen
- ompelukone ja muita ompeluvälineitä
- kuminen leikkuumatto, jossa on senttimetriruudukko

Materiaaleja ja välineitä saa kirja- ja askartelukaupoista. Kankaita ja nahkoja kannattaa etsiä kangasliikkeistä (Eurokangas). Kierrättäminenkin kannattaa!

-----

Aloittaminen
Ensimmäinen itse tehty varuste voi olla vaikka riimunaru, tai loimi. Myös yksinkertaiset suitset ja riimut ovat hyviä vaihtoehtoja. Satula taas voi näyttää simppeliltä, mutta on sitä vain ulkoisesti...

Vaikka suurin osa hevosmallien varusteista yritetään tehdä imitoimaan 1:1 -esikuviaan, ei kaiken ole pakko jäljitellä jo olemassaolevaa. Omia designejä on kiva tehdä, lisäksi ensin kannattaa ylipäänsä opetella saamaan mitat ja toimivuus oikein ja ruveta vasta sitten tyylittelemään ja hiomaan. Joskus myös materiaalivalikoima voi sanella sen, mitä voi tehdä.  

Miten?
Ennen työhön ryhtymistä on suositeltavaa etsiä kirjoista ja netistä kuvia siitä varusteesta, jota aikoo tehdä. Kirjoita asioita ylös paperille ja piirrä luonnoksia. Hevostaustasta on tietysti suurta hyötyä.

Jos et voi ostaa nahkanauhaa, sitä voi leikata itse isoista paloista käyttämällä askarteluveistä ja kumimattoa. Solkiin, renkaisiin ja koukkuihin käytetään korupihtejä. 

Miksi tehdä varusteita?
Miksi ei? Varusteet ovat kivoja!  Niillä saa lisäulottuvuutta kuviin ja niiden kanssa räplääminen nyt vaan on hauskaa siinä missä kustomointikin. 

-----

OHJEITA

Poskiremmejä vaiheessa. © Afuze.

Afuze (linkitän lisää ohjeita jahka saan niitä valmiiksi!):
 

Riimunaru ketjulla ja ilman. Traditional. (Vanha!)
Koiran kaulapanta. Traditional/classic. (Vanha!)
Koukku (korvaamaan klipsit ja korulukot). Käsittää kaikki skaalat.
Talliriimu. Traditional. (Vanha!)
Englantilaiset perussuitset. Traditional. (Englanniksi.)
Split crownpiece eli kaksihalkoinen niskahihna enkkusuitsiin. Traditional. (Englanniksi.)
Nivelkuolain. Traditional. (Englanniksi.)
Liikkuva kankikuolain. Traditional. (Englanniksi.)
Ohjat. Traditional. (Englanniksi.)


Kave:

Varuste. Skaala.
Varuste. Skaala. 


Ohjeita saa ja pitääkin soveltaa omaan käyttöön. Meiltä voi myös kysyä apua ja selvennyksiä. 

Varusteet: hankkiminen

Hevosmalleille voi ostaa varusteita mm. nettikaupoista ja toisilta harrastajilta tilaamalla.

Kirjoittanut: Afuze.

Kaven tekemä riimu, saatu tradessa.

Suomessa ainakin Lahjakas myy varusteita koossa little bit, classic ja traditional, ja sieltä voi ostaa myös kaupan omatekoisia vermeitä.

Kanssamallareilta saa varusteita tosiaan tilaamalla. Heihin saa yhteyden sähköpostilla, yksityisviestein tai muulla tavalla mikä on kulloisenkin sijainnin kohdalla kätevintä. Yleensä varusteentekijän töitä voi katsella nettigallerioista ja näin nähdä varusteiden laadun ennen tilaamista. Hinnat lienevät tapauskohtaisia, mutta luonnollisesti laatu maksaa, eli parasta ei ehkä saa pikkurahalla. 

Jos rahan käyttö ei houkuta, voi varusteita hankkia myös tradettamalla. Tällöin maksuvälineenä on rahan sijasta jotain harrastukseen liittyvää, kuten pienoismallihevonen, sivellin, tai muuta vastaavaa joka kelpaa varusteentekijälle palkaksi. Tradet ovat sillä tavalla tasapuolisia, että siinä molemmat 'myyvät' ja 'maksavat'. Vaihtokauppa!

Yksi tapa hankkia varusteita on tietysti tehdä niitä itse. Näinollen rahaa kuluukin vain materiaaleihin.

Harrastaminen: säilyttäminen

Laatikon ja lasivitriinin valtaisa ero.

Kirjoittanut: Afuze.

Afuzen kokoelmaa.

Pienoismallin ja lelun erot säilytystavoissa
Vaikka laatikko olisi kätevin, helpoin ja vaivattomin tapa säilyttää suuri määrä eläinfiguureja, katson karsaasti niitä jotka uskaltavat tallettaa laatikkoon muutakin kuin leluja tai keskenkeräisiä projektejaan. Syynä ovat riskit - lelu on leikkiväline, pienoismalli taas ei. Lelut kuluvat käytössä, maalipinta irtoilee ja osia voi irrota. Sellaista kohtelua ei pienoismallieläin saa joutua kokemaan.

Täten pienoismalleja säilytetään hyllyssä, mieluusti lasin takana pölyltä, huiskivilta koiranhänniltä ja kissojen hampailta suojattuna. Mitä alempana (hyllyssä) pienoismallisi asuu, sitä suuremmassa vaarassa se on. Lasin sijaan hevosia voi suojata myös tekemällä "aitaa" avonaiseen hyllyyn estämään tippumisriskit. Parhaassa tapauksessa hevosella on vielä loimi niskassa, riimu päässä ja tarpeeksi ilmaa vierustovereiden seassa. Toisin sanoen hevoset eivät saisi koskettaa toisiaan.


Vaarat
Jos väännetään rautalangasta, pahimmat riskit ovat nämä: pölyyntyminen, kolhiintuminen ja altistuminen vääntymiselle.

Pöly on kaikista riskeistä harmittomin mutta kuvaamisen kannalta ärsyttävin.

Kolhiintuminen tarkoittaa maalipinnan naarmuuntumista, ja tätä on melko vaikea välttää jos tilaa ei ole tarpeeksi. Yleensä väri kuluu herkimmin ulkonevista osista, kuten kavioista, korvanpäistä ja turvasta - joskus myös kyljestä, jos hevosia pitää säilyttää kylki kyljessä vierikkäin.

Hevosta ei myöskään saa säilyttää eikä edes käsitellä niin, että jokin sen osa joutuisi liiallisen rasituksen alle.

Tarkennus juuri siellä missä pitääkin. © Afuze.

Pienoishevosen suojavarusteet
Pienoismallit ovat herkkiä, paljon herkempiä kuin lelut. Niitä tulee kohdella arvokkaasti ja silkkihansikkain, tosin sydän kurkussa ei sentään tarvitse olla. Säilytystilaa on harvoin liikaa, joten olosuhteiden pakosta voimme joutua tallettamaan heppamme liian tiiviisti ja vieläpä niin, että kaatumisen, kolinan ja muun vahingon riski on valtava.

Mitä huterammin hevonen seisoo, sitä todennäköisemmin se on se, joka menee nurin toisia tai hyllyn seiniä päin, kun kaappi tärähtää tai sitä siirretään. Myös herkkä, ohut maalipinta voi olla isossa vaarassa, etenkin juuri huterien hevosten ollessa kyseessä.

Oikeat hevoset eivät ole lasista tai sokerista tehtyjä, eikä niitä kannata siksi turhaan kääriä (katson pahalla sellaista), mutta pienoismallit ovat, no, taide-esineitä ja herkästi vahingoittuvia. Niitä saa ja pitääkin kääriä, jos haluaa hepoilleen vain parasta (tirsk). Jo mainittujen riskien vuoksi suositan tekemään tai hankkimaan hevosille vähintäänkin loimia. Suojavarusteiden tekemiselle on oma erillinen sivu.


Ylläpidon mainintoja omien malliensa säilytyksestä
Kun kirjoitin tätä sivua, näin koko ajan päässäni oman täyteen ahdetun pikku vitriinini, jossa on liian monta suojaamatonta mallia. Lisäksi Breyer Traditionaleistani yksi on todella kaatumisherkkä; hutera. Sen ei ole tarkoitus olla niin, mutta aina ei voi voittaa, ja on ihan tavallista jos tehdasmallin koivet eivät ihan toimi kuten niiden pitäisi. Kaatumisen eliminoimiseksi olen päätynyt pariin eri ratkaisuun: säilytän kyseistä hevosta kahden tukevamman välissä loimitettuna, tai vastaavasti niin, että se on loimitettu ja makaa kyljellään kankaan päällä - missä nyt sattuukaan tilaa olemaan. Toki hevosmalleja kuuluisi säilyttää seisaallaan, jos mahdollista, mutta tällaisten epätasaisten kavereiden kanssa voi joutua tekemään näitä ärsyttäviä ratkaisuja... (kirjoitti: Afuze)

Nämä pojat eivät ole mitenkään erityisen kaatumisherkkiä, mutta ne ovat repaintteja ja siten tehdasmalleja suuremmassa kulumavaarassa. Siksi säilytän niitä toistaiseksi kyljellään Schleichien suojalointen päällä; jotkut hyllyistäni tuppaavat olemaan melko huteria. Pojat maalasi Kave ja omistaa Afuze.

Mallien alta joutaa kaikki muu omaisuus pois tieltä. Itsellä mallit ovat ihan tukevissa kirjahyllyissä ja tilaakin on riittävästi. Pyrin säilyttämään arvokkaammat mallini ylempänä ja ne vähemmän arvokkaat saavatkin olla alempana. En käytä malleillani suojaloimia, pääasiassa siksi, että olen liian laiska niitä tekemään. Kuitenkin noudatan malleineni hyvin tiukkoja sääntöjä joiden ansiosta ne ovat aikas hyvässä suojassa. En ensinnäkään koske malleihini ellen ole juuri pessyt käsiäni. Lisäksi kukaan muu kuin minä ei saa koskea malleihini. Tärkeintä on se varovaisuus, ja mallien kohtelu niiden arvoisella tavalla.
EDIT// Nykyään malleillani on ihan kunnon vitriinikaappi. Kuvailen sitä kunhan ehdin! (Tämä kappale Kaven käsialaa.)


Pienoismallihevosen käsittely
Säilytyksen ohella on tärkeää tietää, miten pienoishevosia käsitellään, mm. nostetaan, kannetaan ja siirrellään hyllyssä ja pöydällä. Varsinkaan nostamista ja kantamista ei voi tehdä yhtä huolettomasti kuin lelujen kanssa voisi. Varustamisen ja kuvaamisen aikana on hyvä pukea pehmeät kangashanskat (ei kuitenkaan mitään kömpelöitä tumppuja, vaan esim. valkoisia puuvillahanskoja joita saa apteekista) tai kynsikkäät suojaamaan hevosia ihosta irtoilevilta rasvoilta. Luonnollisesti kädet toki pestään aina ennen yhtään minkään asian suorittamista, mutta hanskat ovat silti tarpeen esimerkiksi hien varalta.

Miten pienoismalliheppaa nostetaan ja kannetaan? (Kirj. Afuze.)

Harrastaminen: suojavarusteet

Täällä kerromme, miten heppamallin voi suojata ja miten näitä suojavarusteita saa ja tekee.

Kirjoittanut: Afuze.

Pölyä!
Yksi hevosmallarin pahimmista vihollisista on pöly. Okei, se ei kuluta maalipintaa eikä tee suoranaisesti mitään pahaa, mutta se näyttää keljulta. Ongelma on se, ettei pölyä voi välttääkään, jos omistaa enemmän kuin kourallisen hevosia. Kaikkia ei ehdi käsitellä niin paljon, ettei kukaan kerkiäisi pölyyntyä.

Kun haluan kuvata jotakuta, jolla on mukava pölykertymä yllään, huiskin tämän höttöpeitteen pois pörröisellä vesivärisiveltimellä (todennäköisesti näädänkarvaa, siis pehmeää, tummanruskeaa karvaa). Pölyt tarttuvat siihen hyvin eikä sivellin ole minulla muutenkaan maalauskäytössä (ei paperilla eikä pienoismallilla), sen ainoa tehtävä on poistaa pölyjä. Suosittelen ostamaan ainakin yhden keskikokoisen, pörröisen vesivärisiveltimen pölyrätin virkaa toimittamaan. Onneksi tämän siveltimen voi pestä, kerta se on vedellä läträämiseen tarkoitettukin...

Pölyltä voi kuitenkin jollakin tasolla suojautua - ennaltaehkäisten.


Loimet
Yksi tapa suojata heppa pölyltä ja ihmissormien vaikutuksilta on peittää se loimella. Suojaloimen ei tarvitse olla täydellinen miniatyyriversio 1:1 -koon loimista, koska tämän ainoa tarkoitus on vain suojata figuuria ulkomaailmalta. Ja juurikin käyttötarkoituksensa myötä suojaloimi on hyvin, hyvin yksinkertainen ja karun näköinen viritelmä. Sen tekeminen ei edellytä mitään muuta kuin kaistaleen kangasta ja ompelulankaa. Välineinä jokin tussi/mustekynä, neula ja sakset.

Suojaloimen tekeminen:
1. Teen suojaloimen yleensä leikkaamalla ensin isohkon palan jostakin kankaasta, josta menee neula läpi ja joka toivon mukaan ei purkaannu pienestä hypistelystä. Kangas ei saa olla liian ohutta. Sen tulee olla pehmeää ja suojaavaa.
2. Käännän palasen kaksinkerroin ja mallailen sitä suurin piirtein sille hevoselle, jolle loimi tulisi.
3. Piirrän tussilla tai mustekynällä summittaiset leikkausrajat. Toinen vaihtoehto on käyttää paperista sapluunaa (sekin taitettu ensin kaksinkerroin ja sitten leikattu toiselle puolelle piirrettyjen viivojen mukaisesti), jonka voi vain levittää tarpeeksi suurelle kangaspalalle leikkuurajojen piirtämiseksi.
4. Leikkaan loimen mahdollisimman symmetrisen muotoiseksi. Sovitan sitä hevoselle. Kun olen tyytyväinen leikkuuseen, on aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen.
5. Otan pitkähkön pätkän ompelulankaa, jonka vien neulalla läpi loimen molempien puoliskojen yläetukulmista.
6. Katkaisen langan solmittavan pituiseksi...
7. ...ja teen siihen solmun, joka takaa, että kaula-aukko on sopivan  kokoinen.
Suojaloimi on valmis.

Loimen ei tarvitse olla edes täysin symmetrinen; riittää, että se peittää ainakin kropan sivut mahdollisimman hyvin. Ei ole paha jos se suojaa myös jalkoja.


Säilytyspussit
Halutessaan hevoselle voi tehdä (tai ostaa, ainakin Breyer kai myy tällaisia) myös kankaisen säilytyspussin. Sinne mahtuu koko hevonen, suojaan pölyltä ja pahimmilta naarmutuksilta. Se on kätevä myös kuljetuksessa, tosin jos malli on erittäin hauras tulee se silti pakata kunnolla pehmustettuun laatikkoon, vaikka olisikin myös tuollaisessa säilytyspussissa.

(Kave pyrkii mahdollisimman pian kirjoittamaan kasaan kunnon tutoriaalia säilytyspussien tekoon omaan blogiinsa.)

"Pedit"
Kiikkeriä tai muusta syystä herkkiä malleja ei välttämättä voi pitää hyllyssä seisomassa. Kyljelläänkään niitä ei silti voi siellä pitää, kylmiltään, ettei maalipinta kärsi. Siksi on hyvä idea askarrella mallille kankaasta tai jostakin muusta pehmeästä materiaalista alunen, jolle sen voi asetella - toisin sanoen, teet hevosellesi pedin. Hevosen muodoista ja asennosta riippuen sille voi olla tarpeen tehdä myös tyynyjä. Pölyyntymisen voi estää peitolla.

Talli?
Jos maailma olisi täydellinen, olisi jokainen pienoishevonen tallissa sinä aikana, kun mallari ei sitä ole näpelöimässä. Käytännössä tämä on aika mahdotonta. Lisäksi sen tallinkin tulisi olla sellainen, ettei heppa voi siellä itseään teloa - ja tällainen kolhusuojattu talli sitten taas ei näyttäisi riittävän realistiselta. Lieneekin järjevintä tehdä tallit kuvausrekvisiitaksi tai pitää niissä vain joitakin, varmajalkaisimpia hevosia, jotka eivät mene nurin pienestä tärinästä tai heilumisesta (esimerkiksi tallia siirrettäessä).