perjantai 2. kesäkuuta 2017

Kustomointi: jouhittaminen eli rehair

Rehair eli uudelleenjouhitus on harjan ja hännän muokkaamista tai uusimista. Ne voi tehdä massasta, karvasta liimaamalla tai vaikka niin, että muotoilee lankaa liimalla, jolloin se kovettuu muotoonsa.

Kirjoittanut: Afuze.

Afuzen Nuudeli ennen maalipintaansa.

Rehairitus on helpointa massasta tekemällä, joten keskityn tässä nyt ensisijaisesti siihen. Rakastan jouhien muotoilemista, joten saatan saada sen kuulostamaan helpommalta kuin mitä se ehkä jonkun muun mielestä on. (Toivon tässä samalla, että tekstini innostaa opettelemaan lisää!)

Tarpeen niin vaatiessa uhrilta (massailtava hevonen) poistetaan muovijouhet ennen uusien lisäämistä, jos ei halua haastetta käyttämällä vanhoja tarttumapintana (hännän kanssa kätevää). Poistamisen voi tehdä esimerkiksi katkoteräveitsellä tai puukolla, myös puuviilat ovat hyviä.

Jahka uhrin muovijouhitilanteeseen ollaan tyytyväisiä, on aika aloittaa massailu! (Oletan nyt että tässä vaiheessa itse hevoseen on lisätty massaa sinne mihin sitä on tekijä halunnut, jouhitus tehdään aina vasta sitten kun anatomia on kasassa.) Ensin otetaan massapaketista pieni pala, jota pyöritellään ja painellaan käsissä hetki. Revitään siitä pienehkö pala (ei mitään pikkuruista sentään), jonka jatkotyöstämiselle on kaksi vaihtoehtoa:

a) Muotoillaan ja kostutetaan se siistiksi puikulaksi tai lätyksi, joka painellaan paikalleen. Jouhitekstuuri tehdään muotoilupuikoilla, neulalla ja siveltimillä. 

b) Muotoillaan ja kostutetaan pala pitkäksi ja toisesta päästä suipoksi, litistetään se kevyesti littanaksi. Tehdään näitä pitkiä, littanoita pisaroita muutama. Sitten ne painellaan paikalleen niin, että leveä pää kiinnittyy harjamartoon (tai häntäruodon yläpinnalle), josta alkaen tippa silitellään kärkeä kohden siihen suuntaan, mihin sen halutaan roikkuvan tai hulmuavan. Tämän vaiheen aikana tulee painaa sormella martopäätä ja muotoilla tippa toisella. Muotoilun aikana tulee pitää sormet kostutettuina, jotta massa muotoutuu helpommin eikä murru tai irtoile. Lopulta vettä voi käyttää vähän reilummin (ei kuitenkaan uittaen!) kun tippojen reunat häivytetään kevyesti (sulautetaan kroppaan). Jouhitekstuuri tehdään muotoilupuikoilla, neulalla ja siveltimillä.


Jouhitekstuurin luominen
Kun tekijä on tyytyväinen harjapalojen muotoon ja sijaintiin, tehdään jouhiin tekstuuri. Ensin vedellään rouheita rantuja muotoilupuikolla (teräväkärkinen), tasoitetaan siveltimellä ja sitten lisätään hienompia uria vähemmällä voimalla. Karvamaisuus saadaan maalaamalla kostealla öljyvärisiveltimellä. Näitä vaiheita toistetaan peräjälkeen niin kauan kuin on tarpeen, kunnes muotoilija on tyytyväinen.

Muuta mainittavaa
Jouhia muotoillessa muoto ja asento tehdään ensin, sitten vasta karvatekstuuri. Jo teksturoidun massapalan muotoilu on tekstuurin turmelemista, siksi näin.

Jouhet kannattaa joskus tehdä osissa, esimerkiksi puoli tai kaistale kerrallaan. Varsinkaan häntää taas ei edes pysty (tai pystyy, muttei kannata) muotoilemaan kokonaan itse ilman, että tekee ensin kapean massapötkyn (rautalangan päälle) jonka annetaan kuivua ennen seuraavaa vaihetta.


Muut jouhitustavat: 

Karvajouhet (yleensä mohair)
Massan sijasta jouhet voi tehdä myös karvasta. Karva voi olla esimerkiksi mohairia tai viskoosia, tai vaikka lankaa jos niikseen haluaa. Tärkeintä on, että sen saa näyttämään jouhilta ja että se on ainakin jossain määrin muotoiltavissa.

Ensin leikataan materiaalista halutun mittaisia tuppoja, joiden tyvipäät (jotka liimataan hevoseen) siistitään tasaisiksi. Ne kastetaan liimaan (n. 1 mm), siistitään (katsotaan ettei liimaan jää mitään häntiä tai möykkyjä) ja jätetään hetkeksi kuivumaan. Sitten liimapäät leikataan HYVIN varovasti siisteiksi, niin että liimaa on mahdollisimman lyhyellä matkalla. Tässä vaiheessa leveämmän tupon voi leikata useampaan osaan. Nyt joko kastetaan tupon tyvi liimaan tai laitetaan sitä hevosen harjamartoon, ja painetaan tuppo varovasti paikalleen. Realismisyistä jouhet liimataan aina säästä alkaen. Jos haluaa harjan roikkuvan esimerkiksi vasemmalle, valuvat jouhet liimausvaiheessa oikealle. Tästä ne sitten käännetään vasemmalle jahka riittävän monta tuppoa on kiinnitetty.

Toistan: Harjajouhet liimataan järjestyksessä säkä-korvienväli ja häntäjouhet kärki-hännänjuuri.

Kuivumisen jälkeen jouhia voi muotoilla esimerkiksi vedellä tai hiusaineilla (en tiedä hiuslakoista mitään). 


Lanka, liima
Kolmas tapa tehdä jouhet on liimata ne (avatusta) langasta, joka ensin kiinnitetään tyvestään harjamartoon tai häntäruotoon. Tuppoa sitten kastellaan reilusti liimalla, joka kovettuessaan jähmettää jouhet asentoonsa. Toinen tapa on uittaa tuppo kokonaan liimassa ja muotoilla sitten paikalleen.

Kuivuttuaan lankajouhet ovat maalattavissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asiallinen palaute, ideat ja ehdotukset ovat suuresti tervetulleita!

Kustomointi: Pigmenteistä

Minulla ei ole ihan kauheasti vielä kokemusta pigmenttien käytöstä (tai kustomoinnista muutenkaan), mutta kirjoittelen nyt tätä tekstiä silt...